Kunhan näpertelen

Jotain täytyy aina aikansa kulux näprätä, ettei vaan oo jouten.

Otetaan vanha "ruosteen raiskaama" patja ja vedetään se keskeltä kahtia.

Sitten kaivetaan vintin kätköistä vanhat sohvan päälliset ja laitetaan vanha sinkeri laulamaan. Ja ei aikaakaan kun haukuilla on uudet ja pehmeät sängyt!

Silitin oikein nimetkin, mutta eihän ne pirut osaa lukea! Nukkuvat miten sattuu. Noh. Pääasia, että kelpaa.

Joulun tienoilla värkkäilin tämmösiä kivoja pussukoita. Niitä sitten jakelin kaikille lahjax.

Ja joskus jouten ollessani tein kauhian läjän kaiken maailman tekstitauluja. Niitä roikkuu sit kaikkialla ja osa on vintin perukoilla :)

Semmosta tällä kertaa.

PS: Kasvihuone on vielä maalaamatta.

Kasvihuoneen lumoissa

Äiti muori poikkes kaffella maanantai-illalla ja tuumasin siinä ääneen, että kasvihuone olis kiva. Siitä se ajatus sitten lähti. Tuumasta toimeen.

Neitseellinen maasto odotti rakennelmaa ja ilma oli kaunis.

Eikä siinä kauaa sitten menny kun pohjat oli jo valmiina.

Siitä sitä sitten alettiin kasaamaan pikku hiljaa ylöspäin.

Nimenomaan pikkuhiljaa :)

Välillä oikein nauratti kun taitaa olla noita kaupungin hommia tälläkin työmaalla. 

Mutta, valmistakin saatiin aikasex. Tiistai aamusella kerättiin lasit ja suunniteltiin minkä mallinen tehdään ja keskiviikkona alko rakentaminen. Torstain vei sade ja perjantaina jatkettiin. Nyt se alkaa olla viimeistelyä vaille valmis.

Katto ruuvit vaati hiukan voimaa jotta meni läpi asti.

Maanantaina jatketaan, joten jatkoa seuraa.

Nyrkit multaan

Puutarhan puolella riittää touhua vaikka aamusta iltaan. Ja illasta aamuun jos silmät pysyy auki. Salaojien kaivauksen jäljiltä "nurmikko"alue oli katastrofialuetta, johon oltais kyllä tarvittu jonkun isomman järjestön pikaistakin apua, mutta kun työvoimaa on tasan kax henkeä, asioilla on tapana hiukan venähtää.

Tässä me koiran kanssa kerätään KIVIÄ pois pohjasta. Koirasta ei kyllä ollu ku valvonta tehtäviin. Jollain työmaalla olis oiva nokkamies.

Melkein kaikki kerätty. Ja loput saakin sitten jäädä. Kerätään sitä mukaan pois kun leikkuri kiljahtaa. Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä. Ni!

Jo orastaa! Paikka paikoin on kyllä niin paljon kaljuja kohtia, että joudutaan käymään siemenkaupassa vielä kertaalleen tänä kesänä.

Löytöjä ja arjen pieniä keksintöjä

Toisinaan kun tuo arki rassaa on kiva lähteä hieman kiertämään kulmakuntia, ja joskus jopa tehdä jotain löytöjäkin. Poikettiin täällä paikallisessa suulikirppiksessä, jossa koko suuli notku jos jonkin moista tavaraa. Käteen ei paljoa jääny, mutta jotain kuitenkin.

Isännän löytö. Partateriä, hinta 2 euroo. Halpa! Vähän mä yritin sille sanoo, ettet sä nyt voi sitä pakettia avata, kun se pitää olla iskemätön, mutta se viis veisas mun motkotuksistani. Käyttöön nää kuulemma menee, eikä koristeex.

Mä löysin tämmösen! Emännän työkalulaatikko, hinta 20 euroo. Halpa! Tinkasin vitosen.. sillai varovasti, mutta sain sen hinnasta pois. Hyvä tyttö. Mitä käyttöä tälle keksis? Pitää vielä hieman miettiä. Jos mä laitan siihen vasarani ja porakoneen, niin enhän mä jaksa enää kantaa tätä. Umpipuuta.

Tää tuli sieltä juhannusreissun maalaiskirpparilta. Hinta 5 euroo, Kallis!

Iltaa istuessani ulkosalla, huokailin kun kukkaset ei saa kunnolla vetta, vaan aina on allapäin ja lehdet nuupallaan. Sen lampun mikä mun päässäni sytty, olis voinu vaikka nähdä jos ois sattunu kattomaan korvasta sisään just samaan aikaan.

Tädää!

Puolen litran muovipullosta pohja pois ja kukkasen juureen. Toimii! Isäntä taas siinä yritti, että onhan tommosia jo ollu vuoskauden kaupassakin myynnissä, mutta mä käskin sen olla hiljaa. Tää on mun keksintö, piru vie.

Homma toimii, ainakin niin kauan kunnes koira käy juomassa noi vedet tuolta "suppilosta" tai kuskaa sen johonkin omaan piiloonsa.

Nyt pitäis vaan keksiä, miten saan lasipulloista pohjat pois?

Sitten mä kekkasin, että teen koiralle lelulaatikon olohuoneeseen. Sillä kun on siunaantunu noita leikkikaluja kaverin pois menon jälkeen (vähän lellitään) ja ne on aina pitkin lattiaa.

Kun vielä sais Lemmyn oppimaan, että siivoo jälkensä, ja lelut tuodaan takas omalle paikalleen kun on lopetettu leikkiminen. Huokaus.

Home Office

Kun kotonaan painaa töitä on puitteet oltava sen mukaset, että jaksaa.

Alunperin huoneesta piti tulla ns. kuntosali (vanhempien mielestä) ja lapset oli pukeutumishuoneen kannalla. Kukaan ei saanu mitä tahto vaan äiti sai työhuoneen.

ENNEN:

Todella neitseellinen maaperä. Alotetaan tosta kaapista joka näkyy tossa yläkuvassa:

JÄLKEEN:

Siitä se ajatus sitten lähti!

Työ ompi himomme ja vapaa-aika intohimomme! Ei näistäkään kuvista ihan heti uskois, että on tullu oikein opiskeltua valokuvausta. Se taito ei taidakaan pysyä hyppysissä kameran vaihtuessa. Perusperiaatteet kyllä, mutta tekniikka kehittyy. Ei voi verrata polkupyörällä ajoon. Kun on oppinu kerran polkemaan, polkee sitä maailman tappiin saakka vaikka pyörät vaan vaihtuu.

Ja justahansa huomasin kun katoin noita kuvia; tarttisko ommella verhot!

Kivenpyörittäjän kylä

Otettiin pieni työmaa allemme. 

Aikamme siinä tuumailtiin, että mitäs sitä tuollekin määrämättömälle läjälle maata, nokkosia ja pujoja tekis... Kunnes se juolahti mieleen. Kiviä! Ja lisää kiviä! Niitä meillä piisaa.

Isäntä paino kaivurilla ja minä hartiavoimin (yllätys ;)) muutaman päivän ja valmistahan siitä sitten tuli.

Hittolainen, mutta meni siihen kiviä. Tuo aidan tekele pitää vielä tukea, milläs muullakaan kun kivillä, mutta muuten alkais oleen valmiimman puolella.

Tää vanha pyörä on kulkeutunu tällä tontilla jo moneen paikkaan, mutta nyt se taisi löytää sen viimeisen sijansa. Siinä saa olla nauttia auringosta.

Mä jatkan kivien pyörittelyä. Aita on kukkamaan ympäriltä vielä kesken...

Mökkeilyä

Juhannusjuhlat vietettiin Orivedellä vuokramökissä. Ulkoapäin mökki oli aika karu näky ja meitin teinit tuumaskin heti pihassa, ettei he ainakaan täällä nuku!

Onneksemme mökki sai sitten kuitenkin hyväksynnän kun päästiin sisätiloihin.

Mitään mukavuuksia meillä ei todellakaan ollu. Pesuvesi järvestä, juomavesi kaivosta muutaman kymmenen metrin päästä ja tarpeilleen piti kipittää pihan perällä olevaan huusiin, jonka tyhjennyshommiin päästiinkin sitten ihan ensimmäisenä.

Maisemat oli ihan kohdallaan ja ensitöiksemme laskettiinkin vene vesille ja lähdettiin kalaan. Saalis ei vaan ollu hääppönen. 

Ensimmäinen soppavärkki:

Ja seuraava: (mä sain tämän ihan ite!)

Veneen ankkuri!

Sitten alkokin tapahtumaan! Tuli haukea ja säynävää. Saatiinpä yx rapukin ja kestit oli valmiit!

Tekevälle ihmiselle tuo joutenolo on aika tukalaa oltavaa. Sitä piti sitten vaan keksiä jotakin tekemistä. Tuli kierreltyä hieman maita ja mantuja. Lähistöltä löyty Maalaiskirpputorikin jossa pikasesti piipahdettiin, mutta sus siunaa mitä hintoja ne siellä piti. Yhtenä hyvänä esimerkkinä kerrottakoon; naisten sukkahousut (ne ohuet) väri valkonen, hinta kokonaisen euron! Tiedä vaikka oli käytetytkin! Ostin suutarin lestin joka makso sekin suolaset 5 euroa, mutta ajattelin, että sou wat!

Itikoita piisas, eikä auttanu vaikka hyttysmyrkyn olis juonu! 

Loma loppu kuitenkin muutaman päivän liian aikasin. Tuotiin Ponu kotiin ja haudattiin se tuonne sireenipuskan juureen. Meitin rakas lemmikki oli päässy matkansa päähän. 

Rakkaudella Margit

Juhannus murheessa...

Meitin Ponu (englanninbulldoggi) on nyt ollu kolme viikkoa ripulilla ja kieltäytyny syömästä kokonaan. Väkisin on yritetty tunkea kurkusta alas kinkkua, kanaa, riisiä ja kaikkea muuta mahdollista, mistä ajattelis koiran pitävän. Ei mikään auta.

Eläinlääkärillä on hypätty ahkeraan. On otettu maksakokeet, on (mukamas) testattu haiman toiminta..tätä epäilen onko oikeesti tehty pyytämäni testi. Kävi turhan nopeesti. Addisoninkin tautia epäiltiin, mutta ei sitten ollu sekään. Ei tehoa antibiootit, ei pahoinvoinnin estolääkeet eikä mitkään muutkaan pillerit ja litkut. Alkaa olla aika voimaton olo. Kauanko sitä koiraa voi pakkoruokkia? Kaunko sen antaa kärsiä? Missä kohtaa pitää luovuttaa ja antaa periksi? Itkunsekainen juhannus siis ollu meitin perheessä.

Ollaan vielä kaiken lisäx mökillä. Pitäis olla rentouttavaa aikaa... Nauttia lomasta, perheestä ja kesästä. Kyllä on nautinto kaukana kun huoli on koko ajan suuri. Laitan "lomakuvia" sitten myöhemmin. Tähän kohtaan vaan puran nyt pahaa oloani. 

Kuva: Jenna Virtanen

Tähän päivään mennessä Ponun paino on pudonnu jo reilun 6 kiloa. Ressukka on pelkkää luuta ja nahkaa. Kattoo silmiin, niinkun pyytäen tai anoen. Auttaisin jos pystyisin. Internetin ihmeellinen maailmakin tuntuu tässä kohtaa olevan täysin asiasta tietämätön. Ihan kun me oltais ongelman kanssa yksin. Ketään ei oo ainakaan samanlaisesta ongelmasta kirjottanu mitään. Ei siis apua sieltäkään. Seuraavax aion ettiä täältä korvesta jostakin teurastamon josta saa raakaa sian tai naudan haimaa. Yrittänyttä ei laiteta.

Mukavaa Juhannusta kaikille kuitenkin tasapuolisesti! Toivotaan parasta mutta varaudutaan pahimpaan.